Metsäkanalintujen käytännön metsästys puuhun lintua haukkuvilla koirilla on muuttunut hyvin vähän vuosikymmenien aikana. Tehometsätalouden metsiin jättämät voimakkaat käsittelyjäljet ovat sen sijaan tuoneet joitakin muutoksia metsästystapoihin, mutta muuten pystykorvalla metsäkanalintuja metsästämisen periaatteet ovat pysyneet samanlaisina.

Pystykorvallametsästyksen parhaana aikana pidetään yleisesti syyskuuta ennen ruskaa ja lehdenlähtöä. Pohjois-suomessa ja erityisesti lapissa lokakuu ja ensilumen aika on parasta metsäkanalintujen pyyntiaikaa. Linnut ovat pakkasten tultua aamuisin puissa, josta osaava lintukoira ne vainullaan löytää.

Kulkeminen koiran kanssa maastossa

Jokainen koira on aina yksilö ja varustettu niillä taidoilla sekä ominaisuuksilla, jotka se on saanut perimässä tai metsästyksen peruskoulutuksessa kulkiessaan isäntänsä matkassa maastoretkillä. Näillä retkillä koiran haku muotoutuu nopeudeltaan sekä tyyliltään sille ominaiseksi ja metsästyksen onnistuminen on pitkälti kiinni isännän kyvystä sovittaa oma kulkuvauhtinsa koiran tapaan hakea linturiistaa.

Koiran kanssa kuljettaessa pidetään hyvin usein liikaa vauhtia, jolloin koira ei ehdi riittävästi tutkia maastoa ja metsästäjä huomaa itse karkoittavansa lintuja. On myöskin hyvin tärkeää, että metsästäjä itse pitää kulkiessaan silmällä koiran hakemista ja antaa samalla sille aikaa löytää kaikki mahdolliset riistalinnut maastosta.

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kuljetaan vain se matka ja ne alueet metsässä, jonka tiedetään koiran varmasti hakeneen. Metsästäjän kulkuvauhdin tulee olla rauhallista ja aikaa tulee käyttää myös kuunteluun, jolloin saadaan jo etukäteen mahdollinen kuulohavainto koiran löytämistä ja puuhun nousevista linnuista. Koiraa on hyvä pitää muutenkin mahdollisuuksien mukaan silmällä, sillä sen tekemisistä ja liikkeistä metsässä oppii päättelemään, onko se tuoreella maajäljellä, haistaako se linnut puihin, onko linnut näköpiirissä ja niin edelleen.

Kuuntelu ja koiran hakemisen aktiivinen seuraaminen antavat koiran perässä siirtyvälle metsästäjälle mahdollisuuden valmistautua ennakoivasti lintujen löytymiseen. Jos linnuilla ja eritoten ukkometsolla on varma aistihavainto metsästäjästä jäävät ne harvoin kuuntelemaan koiran haukkua sekä karkaavat lähes heti haukkupaikalta tai lentävät pitkiä matkoja.

Ideaalisissa olosuhteissa koiran tulisi pitää yhteyttä metsästäjään n. 5 – 10 minuutin välein, eli käydä näyttäytymässä ja tarkastamassa isännän kulkusuunta. Jos niin halutaan, voidaan koira jo pentuvaiheessa opettaa noudattamaan käsimerkkejä kulkusuunnan muuttamiseksi. Käsimerkein koiran ohjaaminen on täysin äänetöntä ja huomaamatonta. Koiran tulisi käydä maastosta riippuen 100 – 400m metsästäjän edessä ja 100 – 200m sivulla metsästäjän kulkusuuntaan nähden, jotta sen haku olisi tehokasta, maastoon tarkoituksen mukaista sekä riittävän laajaa syksyn vaikeissakin keleissä.

Liian laajan haun omaava tai harvoin isäntänsä luona käymään oppinut koira voidaan totuttaa koirapilliin. Tällöin se on mahdollista saada totutettua tiheämpään yhteydenottoon ja metsästyksestä ei tule vain koiran odottelua. Vanhemmalla iällä jokainen koira oppii suhteuttamaan kulkuaan isäntänsä kulkemisvauhtiin, eikä välttämättä käy aina näkyvillä, vaikka silti pitääkin huolen isäntänsä kulkusuunnasta.

Äkillisiä suunnan muutoksia ilman koiran tietämystä tulee kuitenkin välttää, sillä koira voi lintuja seuratessaan hyvin helpostikin ajautua todella kauas metsästäjästä ja jahtipäivästä voi mennä suuri osa ns. ”harakoille”.

Soita ja hakkuuaukioita ja painanteita ylitettäessä tulee pitää huoli siitä, että koira pääsee aina ensiksi ylittämään nämä paikat ja sille annetaan riittävästi aikaa löytää usein maiden laidoissa viihtyvät linnut. Jos ei ole tietoa missä koira on hakemassa sitä pysähdytään varmuuden saamiseksi viimeistään lähelle maan laitaa odottelemaan.

Nuoren koiran kanssa kulkiessa on tärkeää, että on jo aikaisemmin otettu selvää mahdollisista poikueista, jotta koiralla olisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mahdollisuus päästä lintutyöskentelyyn, sillä syksyn edetessä tulevat sääolot kokoajan koiralle vaativimmiksi ja linnut aremmiksi. Kulkemista tulee kokemattoman koiran kanssa suunnitella hiukan etukäteen. Tuulen suunta tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon, jotta koiran kanssa voisi edetä vasta- tai sivutuuleen. Samoin maiden laitoja kuljettaessa on hyvä ottaa tuuli huomioon, jotta koira saa hajua riittävältä alueelta.

On siis hyvä jättää koiralle enemmän maastoa ”tuulen päälle”. Näin myös vältetään tilanteet, joissa kuljetaan tuulessa lintujen hajuvanojen ohitse. On tärkeää ymmärtää, että koira löytää linnut ensiasiassa vainunsa avulla ja tällöin keliolosuhteet tulee ottaa huomioon. Kulkeminen metsissä ei saa tapahtua valmiita polkuja, tienpohjia ja muita kulku-uria noudatellen, sillä koira oppii herkästi käyttämään niitä ja hakukuviosta ei tule maastoon parhaiten soveltuva. Samoin se turvautuu myöhemmin herkästi tieuran helppokulkuisuuteen ja se voi muodostua koiralle vaaralliseksi tilanteeksi.

Kun haukku alkaa

Usein ennen varsinaisen haukun alkamista siitä saadaan jonkin ennakkovaroitus joko maastollisista syistä kaikkoavista linnuista tai näkö- ja kuuloaistin välityksellä. Kokemuksen myötä opitaan äänen perusteella jo tietämään, onko kyseessä pyitä, teeripoikue, koppeloita tai ukkometso. Samoin lintujen lukumäärä ja kaikkoamismatka voidaan usein päätellä ja onko niillä ollut havaintoa metsästäjästä. Lintujen hermostuneisuuden voi päätellä niiden ääntelystä tai jatkuvasta liikehdinnästä.

Usein on järkevintä jäädä niille sijoilleen kuuntelemaan. Kun kuulee ensimmäiset äänimerkit haukusta tai lintujen äänistä saa melko hyvän ennakkokäsityksen mitä edessä on tapahtumassa ja millainen haukku on odotettavissa. Hyvin usein ja etenkin alkukaudesta nousevat linnut metsästäjästä tietämättöminä lähipuihin ja alkavat keskinäisen ääntelyn. Hetken koiraa ihmeteltyään ne voivat siirtyä kerran tai pari ja jopa lähelle metsästäjää, ennen kuin antavat koiran aloittaa kunnon haukkutyöskentelyn. Jos koira on kokenut metsästäjä se usein vähentää haukkutiheyttään siirtyilevien lintujen kohdalla ja saa ne sillä tavoin sietämään paremmin haukkua. Hyvä linnunhaukkuja aloittaa arkojen lintujen kohdalla harvahkon haukun kauempaa linnuista ja siirtyy tovin haukuttuaan hiljalleen  lähemmäksi lintuja. Näin koira kokeilee alkavatko linnut kestämään kiinteämpää haukkua. Usein noin kolmen minuutin jälkeen lintu joko rauhoittuu tai lähtee hakemaan turvaa muualta.

On siis hyvä odotella jonkin aikaa haukun jatkumista, jotta linnut eivät kriittisellä hetkellä saisi vihiä haukulle hiipivästä metsästäjästä. Pentua koulutettaessa tämä sääntö on syytä unohtaa ja pyrkiä mahdollisimman nopeasti haukulle paitsi silloin kun voi olla varma että koira pysyy haukulla.

Varsin usein alkukaudesta, kun koira löytää poikueen aloittaa emolintu ääntelyn kiinnittääkseen koiran huomion itseensä ja tässä onnistuttuaan pyrkii eksyttämään koiran poikueesta metsässä lentelemällä. Nuori koira unohtaa helposti poikueen olinpaikan, eikä saa siitä enää haukkua ilman isäntänsä opastusta. Tällöin jäädän paikoilleen puihin nousseen poikueen luo ja odotetaan rauhassa, että koira palaa ja löytää jonkin poikasista. Kokenut metsästyskoira kykenee hyvissä olosuhteissa poimimaan yksitellen haukkuun koko poikueen jäsenet.

Kun haukku asettuu paikoilleen ja pysyy säännöllisen rytmikkäänä on aika lähteä kohti haukkupaikkaa. Haukun perusteella voi päätellä etäisyyden ja puut joissa lintu tai linnut istuvat. Moni koiranomistaja oppii myös koiransa haukkutavasta erottamaan, mikä metsälintu kyseisessä haukussa on.

Maastoa hyväksikäyttämällä pyritään koira saamaan mahdollisimman ajoissa näkyviin, jotta haukussa olevan linnun paikka voitaisiin sitä häiritsemättä määrittää. Tässä haukkupaikan paikantamisessa on pystykorvan haukulla heiluva vaalea hantä oivallinen apuväline.

Kun koira on paikallistettu on aika ryhtyä lähestymään haukussa olevaa lintua tai lintuja. Lähestyminen tulisi suorittaa mahdollisimman suoraviivaisesti haukkua kohden, mutta aina se ei ole mahdollista maasto-olosuhteiden johdosta. Tällöin tulee kiertää edullisempaan asemaan siten, ettei haukuttava lintu saa näkö- tai kuulohavaintoa lähestyvästä metsästäjästä. Myös voimakkaaseen vastavaloon lähestyminen voi olla erityisen vaikeaa.

Jos tiedetään, että puissa onkin useampia lintuja tulee tämä ottaa lähestymiseen suunnittelussa huomioon. Erityisesti teeripoikueen ollessa haukussa nousee niitä eri puihin ja yleensä haukulle mentäessä karkottaa ns. sivulintu varsinaisen haukun kohteen. Tällaisessa tilanteessa tulisi koittaa miettiä lähestymistä siten, ettei muiden lintujen mahdollinen lähteminen veisi haukkukohdetta mennessään. Käytännössä voidaan myös yrittää lähestyä haukkua hiukan sivusta lintujen lentosuuntaan nähden. Metsäkanalinnut pysyvät myös selvästi paremmin aloillaan jos haukkua lähestytään reilusti konttaamalla tai jopa mahallaan ryömimällä.

Haukun merkintä on tärkein asia pystykorvalla metsästettäessä. Koiran tulee kyetä selvästi osoittamaan se puu ja jopa se alue puussa, jossa lintu istuu. Kun lintu on saatu näkyviin on syytä alkaa tarkastella mahdollisuutta linnun pudottamiseen. Metsästäjän pitää nyt olla tarkkana siitä, että keskittyy vain lintuun jota koira merkitsee.

Vaikka koira näkyisikin hyvin voi linnun löytyminen silti olla joskus onnen kauppaa etenkin tiheässä kuusikossa tai kasvatusmänniköissä. Harvemmassa mäntymetsässä sitä vastoin voidaan lintu erottaa jopa yli 200 metrin etäisyydeltä ja pudottaa oikeoppisesti sekä valikoiden luotiaseella. Jos kuitenkin joudutaan lähestymään lintua lähelle on paras tapa suorittaa se laskeutumalla konttaamaan. Sen etuna on että voidaan paremmin käyttää maaston tuomaa suojaa hyödyksi ja metsästäjän liikkeiden  erottuminen on pienempää. Lähestyttäessä haukkua tulisi tämä tapahtua siten, ettei synnytetä mitään pakoreaktion aiheuttavia rasahduksia eikä luontoon kuulumattomia ääniä. Tämä tulisi ottaa jo pukeutumisessakin huomioon. Kontatessa haukulle tulee oikeanlaisten vaatteiden pitää vesi ja kylmyys poissa jaloista, jolloin voidaan rauhassa keskittyä itse tapahtumaan. Tästä enemmän kohdassa metsästysvaatetus.

Jos lähestymistä ei suoriteta huolella ja sorrutaan siihen, että ammutaan vain jokin sivulinnuista on suuri vaara, että koirasta tulee ns. aluehaukkuja, joka ei koskaan opi kunnolla lintujen merkitsemistä.

Kun haukku jatkuu

Kun ollaan lähestytty haukkua sopivasti voidaan lintua ryhtyä etsimään puuta tai puuryhmää tarkastellen, johon koiran tulisi se hyvin merkitä. Usein kokenut koira pyrkii haukulla ollessaan hakemaan lähestyvästä metsästäjästä näköhavainnon ja merkitsee linnun vasta sen jälkeen tarkasti. Samalla se voi asettua asemaan, josta havaitsee sekä linnun, että lähestyvän metsästäjän. Nuori koira voi sen sijaan tulla metsästäjän huomattuaan hetkeksi luokse, mutta palaa tämän jälkeen takaisin haukkumaan. Sanomatta on selvää, ettei tällöin pidä ruveta hosumaan ja käskemään koiraa, vaan on pysyttävä hiljaa. Jos lintua ei löydy vaikka puu on hyvin näkyvissä voi hetkeksi jäädä katselemaan josko lintu ennen pitkää liikahtaisi ja paljastaisi olinpaikkansa. Lievä oksien rapistelu saa kyllä linnun kaulan liikkumaan ja paljastamaan itsensä jos muuten ollaan valmiita esim. haulikkohollilla. Vaikeissa tilanteissa on hyvistä valovoimaisista katselukiikareista paljon apua.

Kun lintu lopulta löytyy tulee viivyttelemättä mutta mitenkään hätiköimättä pyrkiä pudottamaan se koiran haukusta.  Luotiaseella tähdätään huolellisesti linnun keskelle ja haulipiipulla kaulan tyveen. Suoraan takaapäin tapahtuvaa laukausta haulipiipulla ei tule tehdä siipisulkien suojaavuuden takia. Linnun haavoittaminen tästä ampumakulmasta on varsinkin metsolla todennäköistä. Epävarmoissa ampumatilanteissa tulisikin jättää mieluimmin ampumatta tai käyttää luotipiippua, jottei lintu kaikkien murheeksi lentäisi haavakkona metsään. Jos lintu kuitenkin ennättää lentoon, niin tilaisuus on ohitse ja on luotettava koiran kykyyn löytää lintu uudestaan.

Pystykorvilla metsästäessä on tuloksellisinta käyttää yhdistelmäasetta, jossa ampumatavan voi päättää vielä viimehetkellä. Aseessa tulee olla sen monikäyttöisyyttä tukemassa myös pikajaloilla asennettu kiikari. Tästä enemmän kohdassa metsästysaseet.

Jokaiselle käy jossakin vaiheessa niin, että haukun kohteena onkin jotakin muuta, kuin metsäkanalintu. Harmittavaksi tällaisen haukun tekee etenkin ennakkokäsitys, jossa ollaan oltu varmoja koiran haukkuvan lintua, koska niitä on jo nähty tai karkotettu lähistöltä. Haukulle menemisessä on voitu nähdä suurtakin vaivaa ja paljon aikaa on tuhraantunut. Kaikesta huolimatta haukusta löytyykin karvaaksi pettymykseksi ”kurre”. Isännän vaaniva lähestyminen onkin vain innostanut koiraa kiivaampaan haukkuun. Ensimmäisellä kerralla tulee koira viipymättä ohjata pois paikalta ja moitiskella sitä määrätietoisesti. Koiralle tulisi osoittaa ymmärrettävästi kyseisen homman olevan ei toivottua touhua. Asian mahdollisesti toistuessa siihen otetaan hiukan jyrkempi kanta, mutta koiraa ei saa silti kurittaa. Joskus koira haukkuu aikansa ja heitettyään sen omatoimisesti pois yrittää isäntä selvittää puita potkiskelemalla oliko kyseessä orava. Tällöin hän voi tietämättään innostaa koiraa hakemaan jatkossakin oravan esille.

Kun lintu on saatu onnellisesti pudotettua on se otettava nätisti koiralta pois. Onnistuneen yhteistyön jälkeen tulee aina muistaa osoittaa koiralle sen toimineen oikein. Nuorelle koiralle sallitaan aluksi saaliin riepottelu ja pöllyttäminen mutta ei pitkäksi aikaa. Sen on opittava nopeasti kenelle saalis ensisijaisesti kuuluu. Opetusta tehostaa linnusta saatava riittävä palkinto kuten keuhkot, sydän ja maksa. Koira oppii näin pitämään lintua saalistuksen kohteena ja palkinto lisää sitkautta tavoitella haukusta karannutta lintua. Taputuksilla ja hyväilyillä tehostetaan koiran onnistumisen tunnetta ja lujitetaan yhteistyötä jatkossakin.

Hyvän lintutyöskentelyn jälkeen on viimeistään keitettävä hyvät kahvit ja nautittava muistakin eräelämän antimista kuten kuivalihasta, kampanisuista, käristemakkaroista, rieskavoileivistä tai keitettävä tarvittaessa lintuvelli.

Kaiken kaikkiaan haukkuvan lintukoiran opetus ja sillä metsästys on antoisimpia eräkokemuksia mitä kokenutkin eränkävijä voi nykyaikana nauttia. Se antaa jatkuvasti uusia tilanteita ja ennen kokemattomia riistatilanteita parhaassa mahdollisessa seurassa, haukkuvan lintukoiran matkassa. Jahtimuodon tärkeitä osatekijöitä ovat myös luonnon kunnioittaminen, kiireettömyys ja luonnon antimista nauttiminen. Tätä eräperinnettä tulee vaalia ja se tulee säilyttää jälkipolville osana Suomalaista eränkäyntikulttuuri perinnettä.