Kirjoittajan arkistot: Rovapystis01

Ansiopalkinto Nro:27 SPJ:n talvipäivillä

Jarmo Ahtinen ja kultainen mitali puujalustalla Nro:27.

Suomen pystykorvajärjestö on 16.3.2024 palkinnut yhdistyksemme puheenjohtaja Jarmo Ahtisen SPJ:n ansiomitalilla. 
Numeroitu kultainen mitali puujalustalla voidaan myöntää erittäin ansioituneille henkilöille huomion ja kiitollisuuden osoituksena heidän ansiokkaasta järjestön hyväksi tekemästään työstä. Jarmo Ahtinen on ollut Suomen Pystykorvajärjestön jäsen vuodesta 1995 alkaen.

Hän on pätevöitynyt LINT-palkintotuomariksi vuonna 1995 ja LINT-ylituomariksi vuonna 2000. Hän on toiminut ylituomarina 361 kokeessa ja arvostellut niissä 1028 koesuoritusta. Vuosien 2019–2023 aikana hän on ollut 217 kokeessa ylituomarina ja arvostellut niissä 471 koesuoritusta.

LINT-sääntötoimikunnan jäsen hän on ollut yhdeksän kautta vuodesta 2015 alkaen, LINT-pääkouluttaja ja sääntötoimikunnan puheenjohtaja vuosina 2017–2019 sekä varapuheenjohtaja vuosina 2019 – 2024.

Maaliskuu 2024 näyttelyuutisia

Pohjois-Karjalan Juuassa 9.3.2024 järjestettyyn ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu 60 suomenpystykorvaa ja 29 pohjanpystykorvaa.

Suomenpystykorva rodun ja lopulta koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi valittiin Clauden Rimpi FI56734/21 SERT, ROP, RYP-1, BIS-1.

Koirasta tuli samalla Suomen käyttö-ja muotovalio FI K&MVA. Rimpin omistavat Veli-Pekka ja Irina Säkkinen Kuusamosta.

Juukan näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 555 koiraa. Lue lisää Ryhmä FCI5 tuloksia…

Yhdistyksen vuosikokous 2024

© Kaisu Pulju

Vuoden 2023 KVA koirien omistajat saivat kokouksessa muistopalkinnon.


Pystykorvakerhon vuosikokous pidettiin 24.2. Rovaniemellä. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Jarmo Ahtinen ja hallitukseen valittiin yksi uusi jäsen.

Kokouksen päätteeksi yhdistys muisti kuluneella koekaudella ansioituneita koiria ja luovutti koirien omistajille 1 M-23 ja 15  FI KVA-LINT ansiopalkintoa. Kahdesta koirasta tuli kuluneena vuonna myös kansainvälinen muotovalio C.I.B., kuudesta Suomen muotovalio FI MVA, neljästä Ruotsin SE MVA ja kahdesta Tanskan DK MVA.

Lue yhdistyksen toimintasuunnitelma 2024.

Kutsu vuosikokoukseen 2024

© Anssi VuolioYhdistyksen vuosikokous pidetään Rovaniemellä Lapland Hotels Sky Ounasvaaran Auditoriossa, Juhannuskalliontie, 96400 Rovaniemi, lauantaina 24.2.2024 klo 13.00 alkaen. Esillä ovat sääntömääräiset vuosikokousasiat. Lue lisää… pdf. Lisäksi kokouksessa muistetaan viime vuonna ansioituneita koiria.

Ennen vuosikokousta on mahdollisuus ruokailuun klo 12.00 – 13.00 välisenä aikana hotellin ruoka-salissa, jossa on tarjolla lounasbuffet. Kerho tarjoaa lounaan vuoden 2023 tai 2024 jäsenmaksun maksaneiden puolesta. Sitova ilmoitus osallistumisesta ruokailuun sekä mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot ilmoitetaan yhdistyksen sihteerille 16.2.2024 mennessä.

Koetoimitsijan lajikurssi helmikuussa

Koetoimitsijan lajikurssi 24.2.2024 Rovaniemi
Paikka: Rovaniemi (Sky Ounasvaara hotelli).
Koemuoto: LINT
Järjestäjä: Rovaseudun Pystykorvakerho ry.
Kurssin johtaja: Jarmo Ahtinen
Ilmoittautuminen: 8.1.-16.2.2024
Ilmoittautumisten vastaanottaja: Jarmo Ahtinen, 040-8308344, jarmo.ahtinen@savukoski.fi
Osanottomaksu 20€. Kurssille otetaan 15 henkilöä. Varasijoille otetaan 5 henkilöä.
Kurssin kuvaus: Koetoimitsijan lajikurssi.

 

Puustalöytöhaukut 2023

Aika: 14.10.2023
Paikka: Savukoski (kunnanvirasto)
Järjestäjä ROVASEUDUN PYSTYKORVAKERHO RY
Ylituomari: AHTINEN JARMO
Rajoituksen perusteet: Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä
Ilmoittautuminen: Kokeeseen ilmoittautuminen on päättynyt.
Osanottomaksu: 20€
Tilinumero: FI98 5640 0220 0628 19. HUOM! Maksettaessa on käytettävä viitettä 1203.

Puustalöytö-haukut alkavat lauantaina klo 07.00 aamukahveilla, jota seuraa ylituomarin puhuttelu klo 8.00 alkaen. Ilmoittautumismaksu sisältää aamukahvien lisäksi metsäeväät sekä ruokailun koiranohjaajalle ja maastotuomarille.

Lapin Kennelpiirin PM-kisa 2023

Lapin Kennelpiirin LINT PM-kilpailu ja pohjan-lohkon karsintakisa pidettiin 23-.24.9.2023 Savukosken Tanhuassa. Kokeen järjestäjä oli Kemin Kemin Kennelkerho ry. Kokeen ylituomarina toimi Jarmo Ahtinen.

Lapin Kennelpiirin mestari 2023 on FI49913/20 Kaira, om. Ville Ylläsjärvi Kittilä. Toiseksi kisassa sijoittui FI27410/18 Kotirovan Fire, om. Juha Korvanen Sodankylä ja FI39804/19 Kontiokummun Naava, Teemu Pyhäjärvi Sodankylä. 

Lapin PM-kilpailun kaikkitulokset voit katsoa täältä…

Taiga- ja Nierra-haukut 2023

Taiga-haukkujen voittaja Tervasroihun Kaarna ja Jukka Ikävalko.

Nierra-haukkujen voittaja Frida ja Lauri Aärelä.


















Rovaseudun Pystykorvakerho järjesti 2.-3.9.2023 Savukoskella kaksipäiväiset kansainväliset linnunhaukkukokeet.

Lauantain Taiga-haukkuihin starttasi 27 koiraa . Haukkujen paras oli ppu Tervasroihun Kaarna  FI21018/22 , om. Jukka Ikävalko ja Jasmiina Sollo tuloksella LINT1 90p.

Sunnuntain Nierra-haukkuihin starttasi 27 koiraa. Haukkujen paras oli spn Frida FI32177/19 , om. Lauri Äärelä tuloksella LINT1 90p.

Taiga haukkujen tuloksia…       Nierra-haukkujen tuloksia…

Misin Ensihaukut 2023

Lauantaina 26.8.2023 järjestetään ensisijaisesti Lapin kennelpiirin alueella asuville ensikertalaisille koiranohjaajille suunnattu linnunhaukkukoe (LINT) ”Misin ensihaukut”.

Ilmoittautuminen ensihaukkuihin on päättynyt. Määräaikaan mennessä kokeeseen ilmoittautui 60 koiranohjaajaa.