Linnunhaukkukokeiden (LINT) tarkoituksena on kehittää koirien käyttökelpoisuutta linnunmetsästyksessä ja saada tietoa jalostusta varten.
LINT-kokeisiin saavat
osallistua kotimaiset SKL-FKK:n hyväksymässä näyttelyssä laatuarvostelussa
palkitut tai ulkomaiset F.C.I:n hyväksymän kenneljärjestön hyväksymässä
näyttelyssä palkitut suomenpystykorvat, karjalankarhukoirat,
pohjanpystykorvat ja laikat.
Avoimeen luokkaan (AVO) saa osallistua vähintään yhdeksän kuukauden ikäinen koira, jonka joku edellä mainituista
kenneljärjestöistä on rekisteröinyt, vaikka
koiraa ei ole palkittu näyttelyssä.
Kokeisiin osallistuvan koiran tulee olla tunnistemerkitty tatuoinnilla tai mikrosirulla
tunnistamisen varmistamiseksi.
Koirien tulee olla rokotettuja voimassa olevien rokotusmääräysten mukaisesti.

|
Kokeisiin ei saa osallistua: |
Tutustu ensiksi linnunhaukkukokeiden sääntöihin ja varmista koirasi osallistumisoikeus linnunhaukkukokeisiin.
Koiran ohjaajan tulee hankkia itse kokeessa tarvittava palkintotuomari ja
nimetä hänet kokeeseen ilmoittauduttaessa.
Ilmoitettaessa koiraa 2 viikon avoimen luokan (AVO) kokeeseen tai
voittajaluokan (VOI) kokeeseen, ota selvää sen hetkisestä tuomaritilanteesta ja
pyydä henkilökohtaisesti tarvitsemasi palkintotuomari
ko. kokeeseen.
Linnunhaukkukokeisiin tulee ilmoittautua
kirjallisesti
esim. sähköpostilla, sähköisellä lomakkeella tai virallisella
ilmoittautumislomakkeella, pois lukien AVO-luokan kokeet, joihin
ilmoittaudutaan puhelimitse. Osallistumismaksu tulee ilman eri sopimusta maksaa
yhdistyksen tilille ennen koesuoritusta. Ilmoittautuminen sitoo kisajärjestäjää
vasta sitten kun ilmoittautumismaksu on todistetusti maksettu.
Ilmoittautumismaksuja ei palauteta jos ilmoittautunut peruu osallistumisensa
viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.
Koiran ohjaajan tulee huolehtia omalta osaltaan kokeessa tarvitsemansa tuomarin kyydityksestä
koepaikalle, sekä
koeajan eväistä (nisukahvit/voileipäkahvit). Mikäli koe on kaksipäiväinen, koiranohjaaja huolehtii
palkintotuomarin
kyydityksen koepaikalla ja takaisin, sekä ruokailu- ja majoituskustannukset.
Kerhon jäsenedut:
Mikäli olet Rovaseudun pystykorvakerho ry:n jäsen, AVO- luokan koe on jäsenetuna maksuton. Kerhon jäsenet saavat Lisäksi osallistua ns. puoleen hintaan VOI-luokan palkinnottomiin kokeisiin.
Rovaseudun pystykorvakerhon jäsenenä olet myös etusijalla palkintotuomaria etsiessäsi jäsenten joukosta.
