Metsäkanalintujen metsästys
Käytännön metsästys haukkuvalla lintukoiralla on vuosikymmenien aikana muuttunut hyvin vähän. Metsien käsittely on tuonut joitakin muutoksia metsästystapoihin, mutta muuten koiralla metsästyksen periaatteet ovat pysyneet samanlaisina.
Pystykorvametsästyksen parhaana aikana pidetään yleisesti syyskuuta ennen ruskaa ja lehdenlähtöä, mutta varsinkin pohjois-suomessa lokakuu ja ensilumen aika on ajoittain nautinnollisempaa pyyntiaikaa haukkuvalla lintukoiralla.
Kulkeminen koiran kanssa maastossa:
Jokainen koira on aina yksilö ja varustettu niillä ominaisuuksilla, jotka se on saanut perimässä ja metsästyksen peruskoulutuksessa kulkiessaan isäntänsä matkassa maastoretkillä. Näillä retkillä koiran haku muotoutuu nopeudeltaan ja tyyliltään sille ominaiseksi ja metsästyksen onnistuminen on paljolti kiinni kiinni isännän kyvystä sovittaa oma kulkuvauhtinsa koiran tapaan hakea riistaa.
Hyvin usein pidetään liikaa vauhtia, jolloin koira ei ehdi tutkia kunnolla maastoa ja törmätään itse lintuihin. On hyvin tärkeää, että pidetään koiran hakemista silmällä ja annetaan sille aikaa löytää kaikki mahdolliset linnut maastosta. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kuljetaan vain se matka ja ne alueet metsässä, jonka tiedetään koiran varmasti edenneen. Kulkuvauhdin tulee olla rauhallista ja aikaa tulee käyttää myös kuunteluun, jolloin saadaan jo etukäteen kuva koiran mahdollisesti löytämistä linnuista.
Koiraa on hyvä pitää muutenkin mahdollisuuksien mukaan silmällä, sillä sen tekemisistä ja liikkeistä metsässä oppii päättelemään, onko se tuoreella maajäljellä, haistaako se linnut puihin, onko linnut näköpiirissä ja niin edelleen. Toisin sanoen se antaa metsästäjälle mahdollisuuden valmistautua lintujen löytymiseen. Jos linnuilla on tieto metsästäjästä ne harvoin jäävät kuuntelemaan koiran haukkua ja karkaavat lähes heti paikalta tai lentävät pitkiä matkoja.
Koiran tulisi tehdä yhteydenotto metsästäjään n.5-10 minuutin välein, eli käydä näyttäytymässä ja tarkastamassa isäntänsä kulkusuunta. Jos halutaan, voidaan koira jo pentuvaiheessa opettaa noudattamaan käsimerkkejä kulkusuunnan muuttamiseksi. Tällöin koiran ohjaaminen on täysin äänetöntä ja huomaamatonta. Koiran tulisi käydä maastosta riippuen 100-400m edessä ja 100-200m sivulla isäntänsä kulkusuuntaan nähden, jotta sen haku olisi tehokasta ja riittävän laajaa syksyn vaikeissakin keleissä.
Liian laaja hakija ja harvoin isäntänsä luona käyvä koira voidaan totuttaa koirapilliin, jolloin se saadaan totutettua tiheämpään yhteydenottoon ja metsästyksestä ei tule vain koiran odottelua. Vanhempana koira oppii suhteuttamaan kulkunsa isäntänsä menoon, eikä välttämättä käy aina näkyvillä, vaikka pitää huolen kulkusuunnasta. Äkillisiä suunnan muutoksia ilman koiran tietämystä tulee kuitenkin välttää, sillä se voi lintuja seuratessaan ajautua todella kauaskin ja päivästä voi mennä suuri osa ns. "harakoille".
Soita ja hakkuuaukeita ylitettäessä tulee pitää huoli, että koira pääsee aina ensiksi ylittämään avarat paikat ja sille on annettava aikaa löytää usein maan laidassa viihtyvät linnut. Jos ei ole varmuutta missä koira menee on sitä jäätävä odottelemaan varmuuden saamiseksi viimeistään lähelle maan laitaa. Nuoren koiran kanssa kulkiessa on tärkeää, että on otettu hiukan selvää mahdollisista poikueista etukäteen, jotta koira pääsisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lintutyöskentelyyn. Syksyn edetessä kelit kokoajan tulevat koiralle vaativimmiksi ja linnut aremmiksi.
Kulkemista voi kokemattoman koiran kanssa suunnitella hiukan etukäteen. Tuulen suunta tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon, jotta koiran kanssa voisi edetä vasta- tai sivutuuleen. Samoin maan laitaa kulkiessa on hyvä ottaa tuuli huomioon, jotta koira saa hajua riittävältä alueelta. On siis hyvä jättää koiralle enemmän maastoa "tuulen päälle". Näin myös vältetään tilanteet, joissa kuljetaan tuulessa lintujen hajuvanojen ohitse. On tärkeää ymmärtää, että koira löytää linnut ensiasiassa vainunsa avulla ja tällöin keliolosuhteet tulee ottaa huomioon.
Kulkeminen metsissä ei saa tapahtua valmiita polkuja, tienpohjia ja muita kulku-uria noudatellen, sillä koira oppii herkästi käyttämään niitä ja hakukuviosta ei tule maastoon parhaiten soveltuva. Samoin se turvautuu myöhemmin herkästi tieuran helppokulkuisuuteen ja se voi muodostua koiralle vaaralliseksi tilanteeksi.