Pystykorvat haukkuvat useimmiten nuorena kaikkea riistaa, mutta niille voidaan metsästyksen kautta osoittaa isännän kiinnostus toivottuun riistaan. Ne ovat riistaverisiä metsästyskoirarotuja, joiden jalostuksen päätavoite on säilyttää hyvät linnunhaukkuominaisuudet, lintua luontaisesti puuhun haukkuvana ja merkitsevänä koirana.

Pystykorvia käytetään myös muuhun metsästykseen ja useilla
yksilöillä on ohjauksesta riippuen valmiuksia kehittyä työskentelemään myös
hirvellä. Mikäli koiralle pudotetaan pelkästään lintuja, jää kiinnostus hirveen
normaalisti luonnostaan taka-alalle. Toisaalta, jos sille kaadetaan heti alusta
pitäen pelkästään
hirviä, painuu kiinnostus lintuihin liki unholaan. Haluttaessa
luotettavasti toimivaa lintukoiraa on hirvet erityisesti poronhoitoalueella
viisasta unohtaa.
Pystykorvan tulee kaikkea riistaa metsästettäessä olla hyvin isäntänsä
ohjattavissa. Se haun ei tulekaan ulottua niin laajalle, kuin useimmiten
varsinaisesti hirvenmetsästykseen jalostetuilla koiraroduilla. Tuloksekas
hirvenmetsästys pystykorvalla vaatii siten koiranohjaajalta hyvää
maastotuntemusta ja tuulen suunnan huolellista arvioimista sekä kiireetöntä ja
hiljaista maastossa liikkumista. Koiran haku painottuu tuulen yläpuolisille
alueille ja sen tulee pitää isäntäänsä säännöllisesti yhteyttä, joko käymällä
isäntänsä luona tai varmistamalla näkyvältä paikalta isännän kulkusuunta. Jos
alueella oleskelevat hirvet eivät tule haun aikana häirityiksi, niin ne jäävät
pystykorvan kohdatessaan useimmiten löytöpaikalle.
Erityisesti suomenpystykorvan isäntäuskollisuus hirvenkin metsästyksessä tulee ymmärtää
rodunomaisena piirteenä. Sen ei tulekaan seurata pakenevaa hirveä päättömästi ja
isännän tietymättömiin Mikäli hirvi karkaa haukulta, eikä koira saa hirveä
pysähtymään 2-3 km seuraamisen jälkeen, tulee sen palata oma-aloitteisesti
isäntänsä luokse. Lapin laajoilla pyyntimailla ja vaikeissa keliolosuhteissa tämä ominaisuus on useimmiten
vain eduksi.
Suomenpystykorvan käyttö hirvenmetsästykseen perustuu sille ominaiseen
rauhallisuuteen ja painostamattomuuteen haukulla. Tämä käytös tulee sen
herkästä ja riistan reagoinnit huomioonottavasta luonteesta. Pystykorvan
käyttö hirvenmetsästykseen voi olla vaihtoehto niillä alueilla, joilla
linnunmetsästysaikaa jatkuvasti rajoitetaan. Rodunomaiset ominaisuudet tulevat
korostuneesti esille erityisesti pienikuvioisilla hirvenmetsästysalueilla.