Tämän päivän pystykorvametsästyksen tulisi olla perinteistä kiinni pitävää ja taitoja korostavaa, koiran ja metsästäjän luoman saumattoman yhteistyön mukaista metsästystä. Nämä periaatteet ja käytännön metsästys sanelevat haukkuvalla lintukoiralla pohjoisissa havumetsissä metsästävän henkilön aseistuksen.
Taitava ja vastuullinen metsästäjä käyttää yleensä pelkkää luotiasetta koko linnunmetsästyskauden, mutta käytännöllisin ja monipuolisin ase on yhdistelmäase. Se voi olla kaksipiippuinen rihlakko tai kolmipiippuinen drillinki, joihin on mahdollisuus asentaa pikajaloilla laadukas kiikari- tai punapiste-tähtäin.
Pelkän luotiaseen edut ovat siinä, että lintujen haavoittaminen jää olemattomaksi ja metsästyksestä tulee todella vaativaa, koiran ja metsästäjän taitoja korostavaa metsästystä. Yhdistelmäaseen edut tulevat esiin, kun tarkastellaan metsästystä läpi koko kauden. Aina ei metsälle lähtiessä tiedä mitä päivän aikana kohdataan ja millaiseksi riistatilanteet muodostuvat. Yhdistelmäaseesta on tällöin mahdollisuus tehdä koiramiehelle oikeilla kaliiberi valinnoilla koko linnunmetsästyskauden toimiva ase, jolla voi tarvittaessa pyytää jopa suurriistaa. Tulee myös muistaa, että mahdollisessa koiran hengen puolustamistilanteessa yhdistelmäaseesta on paljon enemmän todellista hyötyä kuin vain haulikosta tai kivääristä.
Pystykorvametsästäjän luotiaseen tulisi olla luotettava ja tarkkakäyntinen. Ei ole myöskään mitään haittaa, että siitä on esteettistä iloa omistajalleen. Sen tulisi olla suhteellisen kevyt ja pienikokoinen, jolloin se ei kunnollinen kiikaritähtäin asennettuna painaisi liikaa ja sen käsittely joskus hankalissakin maasto-olosuhteissa olisi helppoa. Tällaisen aseen saa kun hankkii käytettynä esim. alakuvassa olevan maineikkaan Sako L-46 kiväärin, joka on malliltaan puhdaslinjainen linnustuskivääri. Asetta on tehty hyvissä lintu kaliibereissa .22 Hornet, .222rem( 5,7x43) ja 7x33 Sako. Patruunaksi tämän aseen 222.rem kaliiberissa suosittelemme Norma metsästyspatruunaa (No: 15713) sen hyvien ominaisuuksien takia (Vo 850 m/s).
Nykyisin Beretta konserniin kuuluva Sako on hiukan koittanut ottaa oppia aikaisemmasta tuotannostaan tuomalla sekä Tikka, että Sako tuotemerkin alle puhdaslinjaisemmat kivääri. Ne ovat klassisella tukilla varustettuja nykyaikaisia aseita ja niihin saa lisähintaan herkistin liipaisinkoneiston. Alla Tikka T3 Hunter.
Olisi
hienoa ja kotimaisen metsästyskulttuurin arvostamista, jos näistä aseista löytyisivät kaliberit .22 Hornet
ja perinteikäs 7x33 Sako useiden
linnustukseen sopimattomien kaliberien sijaan. Lisäksi Sakon aseiden hinta tuntuu ainakin aloittelevan metsästäjän näkökulmasta
tähtitieteellisen kalliilta.
Edullisempi ja tänä päivänä myös parempi vaihtoehto on hankkia laadukas kivääri tullittomalta EU-alueelta. On todella valitettavaa, että EU:n myötä laadukkaat eurooppalaiset kiväärit ovat kotimaista vaihtoehtoa huokeampi ja siten myös erittäin suositeltavia hankintoja. Pääsääntöisesti eurooppalaiset kiväärit on varustettu tai niihin on saatavana herkistimellä varustettu laukaisukoneisto, josta on erityisen paljon iloa suurta tarkkuutta vaativissa tilanteissa sekä huonolta tuelta ammuttaessa.
Tällainen hyvä valinta voisi olla yläpuolella oleva Mauser-lukkoinen CZ-527 Fs luodikko, jota saa kaliiberissa .22 Hornet, .222 Rem. ja .223 Rem. Aseessa on vakiovarusteena herkistin liipaisinkoneisto ja se edustaa kaunislinjaista ja näppärää lintuluodikkoa. Aseen hinta/laatusuhde on hyvä.
Samasta aseesta on saatavana myöskin kaunis ja näppärä American versio. Lisäksi aseesta valmistetaan lyhyttä 527 Carabine versiota mielenkiintoisessa 7,62x39 kaliberissa.
Myös tarkkuudellaan vakuuttaneiden Anschütz kiväärien joukosta löytyy pystykorvamiehille käypäisiä aseita. Alla kuva valmistajan 1430 .22 hornet kivääristä. Ase on ostettu suoraan Saksasta ja siinä on German tyyppinen herkistin koneisto. Laadukkaiden kiväärien tuonti Saksasta on helppoa ja hintataso optiikoineen on Suomeen verrattuna todella edullinen.

Yksi vaihtoehto voisi olla myös alla oleva laadukas Weihrauch-kivääri, jota saa kaliiberissa .22 Hornet ja .222 Rem. Aseen voi hankkia uutena myös ilman avotähtäimiä.

Lintukivääriin on heti alusta lähtien syytä kiinnittää laadukkailla kiikarinjaloilla
kunnollinen kiikaritähtäin. Sen tulee olla lisäksi
sopusoinnussa aseen käyttötarkoitukseen, eli mitään erikoiskiikareita ei tule käyttää. 3 - 9 kertaa suurentavat käyvät, joista
kiinteä kuusikertainen on käytännössä paras. Kiikaritähtäin ei kuitenkaan saisi olla massiivinen, ettei aseen käsiteltävyys kärsisi.
Kiikaritähtäin tulisi varustaa uudesta lähtien linssejä suojaavilla, huurtumisen ja lumettumisen estävillä pikakäyttöisillä
linssinsuojuksilla. Niiden etuna voidaan pitää myöskin äänettömyyttä eivätkä ne mene hukkaan metsästystilanteissa.
Aseen kaliiberi on makuasia, mutta todennäköisimmin .22 hornet -308 kaliiberisista aseista löytyvät linnustukseen sopivimmat luoti ja latausvaihtoehdot. Aseen toiminta ja käynti eri tilanteissa pitää olla selvä käyttäjälleen. Käytännön metsästyksessä on tärkeää tietää miten saadaan tarkka ja perille menevä laukaus joskus tiheässäkin metsässä. Joskus tuuli, lumisade ja maasto-olosuhteet asettavat omat vaatimuksensa kiväärimiehen taidoille. Niitä ei saa harjoitella eläviin maaleihin ammuttaessa, joten hankkikaa riittävästi kokemusta maaliin ammunnasta.