Haukkuvan lintukoiran koulutus
Pystykorvan opastaminen ja kouluttaminen linnunhaukkujaksi on aloitettava jo pentuna. Se alkaa koiran normaalina kouluttamisena eri tilanteisiin, ääniin, paikkoihin, kulkuvälineisiin, kotieläimiin ja ihmisiin.
Alkeisopetus
Pennun kanssa on seurusteltava paljon. Pentua kuljetetaan mukana päivittäisillä kävelyretkillä, jotta se saa tarpeellista liikuntaa. Retkiä tulee tehdä usein ja erilaisiin paikkoihin ja ympäristöihin, mutta pentua ei saa liikaa rasittaa. Tällöin se tottuu isäntäänsä, oppii luottamaan häneen, ja vastaavasti isäntä oppii tuntemaan vähitellen pennun luonteen. Jos pentua osataan käsitellä sen luonteen mukaisesti oikein, se kiintyy isäntäänsä elinikäisesti.
Pentu totutetaan parin kuukauden vanhana huonesiistiksi, oppimaan nimensä, syömään kaikkea ruokaa ja tottumaan myös omaan makuupaikkaansa. Makuupaikan tulee olla vedottoman ja rauhallinen. Sillä tulisi olla aina mahdollisuus ruokailla ja nukkua rauhassa, jotta siitä ei kehittyisi säikkyä vaan rauhallinen ja luottavainen koira.
Tämä seikka tulisi myös lasten ymmärtää, ettei koiraa pidettäisi "leluna" ja sille kehittyisi terve side lapsiin. Ruokinnassa tulee muistaa ravinnon monipuolisuus, jotta kehittyvä pentu saa riittävästi ravintoaineita. Pentu on myös madotettava ja kaikki metsästyskoirat on rokotettava vallitsevien rokotussääntöjen mukaisesti.
|
|
|
| Pennulle ja lapsille tulisi luoda mahdollisuudet tutustua luottavaisesti toisiinsa, sillä se kehittää myönteisesti molempia. | Pentu totutetaan aluksi kaulapantaan ja vähitellen myös kulkemaan taluttimeen kytkettynä, vaikkapa leikin yhteydessä. |
Koira on hyvä ennen varsinaista metsästyskoulutusta totuttaa 3-5 kuukauden ikäisenä taluttimeen ja siinä kulkemiseen. Taluttimen esille ottamisesta tulisi tehdä koiralle mielikuva jostain mieluisasta asiasta. Sen olisi opittava luokse tulo kutsusta kaikissa tilanteissa, ettei sitä enää tarvitsisi harjoitella, kun pitäisi saada koira pois metsästä mahdollisessa ongelmatilanteessa. Jos koiraa ei totuteta taluttimeen kunnolla tulee siitä hermoja raastava "veturi", joka ei ole varsinkaan naisväen mieleen. Missään vaiheessa ei kytkettyä koiraa saa rangaista, siten että se yhdistäisi rankaisun remmiin ja luokse tuloon. Varmana epäonnistujana voidaan pitää remmiä rankaisuvälineenä käyttävää puuhastelijaa.
Retket ulotetaan vähitellen yhä kauemmaksi kotoa metsään, jolloin pennusta katoaa eksymispelko ja se liikehtii ennen pitkään yhä kauemmaksi isännästään. Usein jo tässä vaiheessa pentu aikaa haukkua pikkulintuja ja seurata niitä. Samalla voidaan välillä harjoitella luokse tuloa ja taluttimessa kulkemista. Näillä reissuilla sitä voidaan totuttaa myös sellaisiin eläimiin joihin ei toivota sen suuntaavan mielenkiintoaan, kuten porot meillä pohjoisessa. Jos se tuntee niihin kiinnostusta, tulisi se karsia selvästi, mutta tarpeellista varovaisuutta noudattaen pois.
Sen tulisi oppia matkustamaan autossa, jossa sillä usein voi olla pahoinvointia ja arkuutta tulla kyytiin. Tällaisessa tapauksessa matkasta tulisi tehdä mahdollisimman mieluisa kokemus eikä ensimmäisten kyytien tarvitse olla pitkiä. Ensimmäiset matkat voi suunnata mieluisaan paikkaan, jolloin koira yhdistää auton tapahtumaan. Erityisesti tulee varoa, ettei pahoinvoivaan pyrkivää koiraa ruokita ennen kuljetusta, sillä vastasyönyt pentu on herkkä oksentelemaan. Samoin pennun voi totuttaa veneeseen tai moottorikelkkaan jos haluaa koiransa kulkevan mukana retkillä.
|
|
|
| Pentukoira on helppo totuttaa veneeseen ja se oppii nopeasti hallitsemaan tasapainonsa kovassakin vauh-dissa. | Pentu on totuteltava huolella veteen. Se voi tapahtua lämpimän
veden aikana esim. keppiä heittelemällä tai muuten leikin varjolla. |
Jos halutaan tulevaisuudessa ohjata pystykorvan liikkumista maastossa sille voidaan jo pentuna ryhtyä opettamaan myös liikkumista käsi- ja vihellysmerkkien mukaan ja luokse tulo koirapilliä apuna käyttäen. Sillä voidaan vaikuttaa koiran kulkuun maastossa ja saada koira tarvittaessa nopeasti paikalle. Koirapillin äänen koira kuulee useita satoja metrejä, eikä se pelota äänellään riistaa.
Pennun poistuessa hieman kauemmaksi isännän luota sille annetaan pieni vihellysmerkki, jolloin se tavallisesti kääntyy tulemaan nopeasti luokse tai ainakin kiinnittää huomionsa isäntään. Tällöin osoitetaan ojennetulla kädellä haluttuun suuntaan ja otetaan samalla sinnepäin muutamia askelia. Ennen pitkää pentu kiirehtii isännän ohi osoitettuun suuntaan, jolloin taas annetaan vihellysmerkki ja näytetään sille päinvastaista suuntaa. Näin jatkamalla harjoittelua saadaan pentu liikkumaan käden viittauksin risteilemällä ohjaajan edessä.
Pentu on totuttava myös veteen. Se on syytä tehdä lämpimällä ja muutenkin mahdollisimman miellyttäväksi kokemukseksi. Pennun annetaan itsenäisesti tutustua veteen matalassa rantavedessä. Kun se uskaltaa kahlata vedessä, voidaan sille heitellä keppiä tai risuja, jotta saataisiin koira syvemmälle ja uimaan. Sille voidaan näyttää itse esimerkkiä menemällä veteen ja houkuttelemalla se leikin varjolla uimaan. Aluksi pentu voi säikähtää pohjan "katoamista" ja se pyrkii pian rantaan. Sitä ei pidä estellä, vaan yrittää uudelleen houkutella uimaan. Kaiken tulee tapahtua pennun ehdoilla, eikä sitä saa missään nimessä heittää veteen.
Tässä vaiheessa pentu on totutettava myös laukauksiin. Tämä tapahtuu helpoimmin käyttämällä apumiestä ampujana tai ottamalla se mukaan ampumaradalle. Ensin pysytellään kauempana ampumapaikasta, sitten ehkä seuraavilla kerroilla siirrytään lähemmäksi ampumapaikkaa, kunnes todetaan, ettei pentu enää reagoi laukauksiin pelokkaasti. Aluksi käytetään ampumisessa pienikaliiberista asetta ja pentu on pidettävä ampujan takana, ettei laukauksen paine pääse kohdistumaan koiran korviin. Myös on varottava äkillisiä ja yllättävästä suunnasta tulevia laukauksia, kunnes pentu on niin tottunut, että se voidaan pitää irti laukauksen aikana. Jos koiraa ei näin totutella huolella laukauksiin, voi sille tulla paukkupelkuruus ja koira on käytännöllisesti katsoen pilalla.