Ensimmäisen pystykorvan hankinta!

 

Ohjeita henkilölle, joka on kiinnostunut metsästyksestä haukkuvalla lintukoiralla ja on nyt mahdollisesti hankkimassa ensimmäistä pystykorvaansa.

Usein kuulee erheellisesti puhuttavan, että lintukoiran ei tarvitsisi olla rekisteröity ts. rotukoira, vaan jopa parhaan lintukoiran saisi valitsemalla monirotuisen koiran. Tällaisten juttujen levittäjillä ei valitettavasti ole mitään käsitystä rotupuhtaiden koirien käyttöominaisuuksista, eikä halua valvoa koirien mukana leviäviä perinnöllisiä sairauksia.

Koirien kova kysyntä on tuonut mukanaan kyseenalaista menettelyä eli mahdollisuuden rahastaa herkkäuskoisia koirakuumeen vaivaamia metsästäjiä. Tällaisten koirien käyttöarvoa ja sukujen terveyttä ei voi mitenkään tarkastella etukäteen ja onkin syytä varoa sellaisia puuhastelijoita, jotka estottomasti kehuvat tuotoksiaan.

Missään tapauksessa ei kannattaisi ostaa koiraa, jota kaupitellaan suomen- tai pohjanpystykorvana mutta sitä ei ole kuitenkaan rekisteröity. Tällainen koira on käytännössä monirotuisen asemassa ja sillä ei voi osallistua myöhemmin rodunomaisiin kokeisiin tai näyttelytoimintaan. Lähes aina näiden koirien taustalta löytyy jokin terveydellinen syy miksi koiria ei ole voitu rekisteröidä.

Example content image - aligned to the right

Paras tae tulevalle metsästyskoira harrastukselle on hankkia puhdasrotuinen koira ja mieluimmin sellainen, jonka vanhemmat ovat palkittuja rodunomaisissa käyttökokeissa.

Näyttelymenestys ei ole pahitteeksi, sillä siellä tutkitaan koirien ulkomuodolliset ja rakenteelliset ominaisuudet ja niissä itsekin käymällä saa hyvän kuvan koirien luonteesta ja laadullisista eroista. Pystykorvan tulee olla näyttelyn laatuarvostelussa vähintään tasoa hyvä (H), jotta se olisi rotunsa hyvä edustaja ja sitä voisi käyttää jatkossa jalostukseen.

Suomen-ja pohjanpystykorvilla on käytössä Pevisa-ohjelma ja jos vanhemmat ovat  Pevisa-tarkastettuja on todennäköistä, että ne eivät periytä polvi- ja silmäsairauksia. Vanhemmat, joilla on jo olemassa yksi pentue, tulee nykyisten Pevisa-säädösten mukaan tarkastaa ennen uutta astutusta.

Koiran sukupuoleen liittyvät asiat on myös hyvä selvittää ennen koiran hankkimista. Lisäksi koiraa otettaessa tulee huolehtia siitä, että se on asianmukaisesti rekisteröity ja tunnistusmerkitty (mikrosiru). Suomen Kennelliitto on määrännyt, että luovutettavat pennut tulee olla tunnistusmerkitty 1.1.2009 alkaen.

Koiran hankintaan ei missään tapauksessa pidä lähteä suinpäin lehti-ilmoittelun perusteella, jolloin pettymisen vaara on suurin. Vielä nykyisinkin on lehdissä kyseenalaisia ilmoituksia riistaverisistä koirista ja pennuista tosimetsästäjille, joihin kuitenkin on syytä suhtautua kriittisesti. Koirasta tulee aina tehdä kauppasopimus, johon määritellään kaupan ehdot.

Tietoa terveen ja toimivan metsästyskoiran hankinnasta on saatavissa mm. kerhon hallituksen kautta. Heiltä saat apua arvioidessasi tarjottavan yhdistelmän terveyttä.

Ennen kuin hankit pentua tutustu ehdottomasti epi-kertoimen käyttöön ja valitse pentusi terveistä yhdistelmistä. Koiran epi-luku kertoo suvussa olevan epilepsia riskin ja voiko koiraa jatkossa käyttää jalostukseen.

Ennen koiran hankintaa selvitä itsellesi ainakin seuraavat asiat:

- Koiran hankkimiseen liittyvä vastuu ( hoito, ruokinta, liikunta, terveys, mahd. vahingot jne. )
- Hankinnan ajankohta
- Koiran sukupuoli ja siihen liittyvät asiat ( kiima-aika, penikointi, terveys )
- Häkin tai mahdollisen juoksulangan paikka
- Mahdolliset naapurien kommentit
- Ruokinta

Lue myös sähköinen KOIRANHANKINTA OPAS ! Pdf


ENNEN PENNUN OSTOA SELVITÄ SEURAAVAT ASIAT:

- Pennun epi-luku tulee olla alle 1,0 tai pienempi
- Vanhempien epi-luku ei saa olla yli 1,8
- Pentueen sukusiitosaste tulee olla alle 3%
- Vanhempien PEVISA-tarkastus
- Vanhempien näyttelytulokset ( Ei saa olla T tai 3 )
- Vanhempien käyttökoetulokset erittäin suotavaa ( Tulisi olla vähintään AVO1 )
- Pennut tulee olla tunnistusmerkitty mikrosirulla 1.1.2009 alkaen
- Pentujen rekisteröinti tehty ennen luovutusta
- Kauppasopimus ennen ostoa
- Kysy neuvoa kerhon jäseniltä



Linnunmetsästykseen Suomessa käytetään pääasiallisesti kahta rotua. Rodun käyttötavoissa ei ole eroja, mutta luonteessa ja olemuksessa on seuraavia eroja.

Suomenpystykorva

(FCI Nro:49 Suomenpystykorva; Suomalainen rotu, joka ensimmäiset rotumerkit hyväksyttiin 1892. Suomen kansalliskoira 1979)

Luonne

 SUOMENPYSTYKORVA

Henkinen olemus: Pirteä, rohkea, ystävällinen, isännälleen ja kodilleen ehdottoman uskollinen.
Hermorakenne: Hallitsee hermonsa hyvin, eikä ole arka sivuvaikutteille. Tervehermoinen.
Terävyys: Reagoi silmänräpäyksessä tuntiessaan uhan kohdistuvan itseensä, isäntäänsä, tai reviirinsä. On erittäin aggressiivinen uhkaajaa kohtaan.
Luokse päästävyys: Suhtautuu varauksellisesti kaikkeen vieraaseen. Näyttää ilmeellään ja olemuksellaan, hyväksyykö tulijan. Luottaa vain isäntäänsä.
Toimintakyky: Suhtautuu varauksellisesti tuntemattomaan, johon se reagoi haukunnalla. Haukkuherkkyyskynnys matala.
Puolustus- ja taisteluhalu: Hyvä, peräänantamaton.
Kovuus: Loukkaantuu verisesti kurituksesta ja muistaa sen lopun ikäänsä. Aggressiivinen tuntiessaan kipua.

Käyttöominaisuudet

Suomenpystykorva on puuhun lintua haukkuva metsästyskoira, joka haukunnallaan ilmaisee, missä riista kulloinkin on. Se soveltuu parhaiten metsästykseen yhden metsästäjän kanssa. Suomenpystykorvan kuulo- ja hajuaistien tulee olla tarkat, liikkeet keveät ja reaktiot nopeat. Se reagoi yllättävästi syntyneeseen tilanteeseen nopeasti ja toimii sen mukaisesti.

Riistaa hakiessaan se liikkuu kohtalaisen laajalla alueella ja löytää riistan erittäin tarkan haju- ja kuuloaistin avulla. Se seuraa pakenevaa riistaa useita satoja metrejä. Seuratessaan pakenevaa riistaa ja menettäessään näköyhteyden sen tulee pysähtyä kuuntelemaan linnun mahdollista puuhun istumisääntä.

Koira pyrkii heleällä haukunnallaan pysyttämään linnun puussa, kunnes metsästäjä tulee paikalle ja löytää riistan koiran osoittamasta paikasta. Työskentely riistan kanssa on pitkäjänteistä. Haukkuääni on heleää, hyvin kuuluvaa, jopa tapahtumat kertovaa. Koira pysyy hyvin haukulla. Yhteistyöhalukkuus on hyvä, täysin metsästäjän ehdoilla tapahtuva. Sen tulee ottaa sopivin välein yhteyttä metsästäjään.

Pohjanpystykorva

(FCI Nro:276 Norbottenspets; Ruotsalainen rotu. 1967 Svenska Kennelklubben otti rodun rekisteriinsä ja laadittiin rotumääritelmä)

Luonne

POHJANPYSTYKORVA

Henkinen olemus: Pirteä, valpas, rohkea, ystävällinen, isännälleen ja kodilleen ehdottoman uskollinen.
Hermorakenne: Hallitsee hermonsa hyvin, eikä ole arka sivuvaikutteille. Tervehermoinen.
Terävyys: Reagoi silmänräpäyksessä tuntiessaan uhan kohdistuvan itseensä, isäntäänsä tai reviirinsä.
Luoksepäästävyys: Suhtautuu avoimesti kaikkeen vieraaseen. Näyttää ilmeellään ja olemuksellaan, hyväksyykö tulijan. Luottaa vain isäntäänsä.
Toimintakyky: Suhtautuu varauksellisesti tuntemattomaan, johon reagoi haukunnalla. Haukkuherkkyyskynnys keskitasoa.
Puolustus- ja taistelunhalu: Kohtalainen.
Kovuus:Loukkaantuu kurituksesta ja on aggressiivinen tuntiessaan kipua.

Käyttöominaisuudet

Pohjanpystykorva on puuhun lintua haukkuva metsästyskoira, joka haukunnallaan ilmaisee, missä riista kulloinkin on. Se soveltuu parhaiten metsästykseen yhden metsästäjän kanssa.

Pohjanpystykorvan kuulo-ja hajuaistien tulee olla tarkat, liikkeet keveät ja reaktiot nopeat. Se reagoi nopeasti yllättävästikin syntyneeseen tilanteeseen ja toimii sen mukaisesti. Riistaa hakiessaan se liikkuu kohtalaisen laajalla alueella ja löytää riistan erittäin tarkkojen haju- ja kuuloaistiensa avulla. Se seuraa pakenevaa riistaa useita satoja metrejä ylittäen tarvittaessa vesiesteitä. Seuratessaan pakenevaa riistaa, se menettäessään näköyhteyden, pysähtyy kuuntelemaan linnun mahdollista puuhun istumisääntä.

Se pyrkii heleällä haukunnallaan pysyttämään linnun puussa, kunnes metsästäjä tulee paikalle ja löytää riistan koiran haukun ja olemuksen osoittamasta paikasta. Työskentely riistan kanssa on pitkäjännitteistä. Haukkuääni on heleää, hyvin kuuluvaa, jopa tapahtumat kertovaa. Koira pysyy hyvin haukulla. Yhteistyöhalukkuus on hyvä, täysin metsästäjän ehdoilla tapahtuva. Koiran tulee pitää sopivin välein yhteyttä metsästäjään.

Suomenpystykorvan rotumääritelmä...

Pohjanpystykorvan rotumääritelmä...

Takaisin etusivulle...