Sennev`s Pepi Bodenista Blaser-haukkujen voittoon !

Sven-Erik Lindmark och hans nästa best vän  

Rovaseudun Pystykorvakerho järjesti kymmenennet Ase-haukut lauantaina 3.11.2007. Pääpalkintona olleesta Blaser BBF95 haulikkorihlasta mahtui maastosyiden takia kisaile-maan 20 voittajaluokan koiraa.

Kisojen keskuspaikkana toimi jälleen Olkkajärven metsästys- ja kalastusseuran maja, Olkkajärven rannassa.

Kevään heikko poikastuotto sekä tämän syksyn tuuliset ja sateiset säät saivat kisojen järjestelijät mietteliäiksi tulosten suhteen. Maastot oli käyty syksyn aikana lävitse mutta oikuttelevien säiden takia kaikesta ei ollut kunnollista näkemystä.

Kisapäivänä sää kuitenkin oli mitä parhain. Tulostaso jäi kuitenkin aiemmista mainituista syistä sekä matalaksi eikä lintuja löytynyt riittävästi. Pienempien hirvilupamäärien takia ei metsästyskään aiheuttanut ryhmille isompia ongelmia.

Kisojen parhaan tuloksen teki S35721/2003 Sennev`s Pepi Bodenista, jonka omistaja Sven-Erik Lindmark sai palkinnokseen tämänvuotisen pääpalkinnon, Blaser BBF95 haulikkorihlan. Pepillä on myös ulkomuoto kohdallaan. Koira on pohjoismainen ja kansainvälinen muotovalio.

Toiseksi sijoittui FIN37518/05 Aku ja kolmanneksi FIN27117/06 Rissalan Ellu. Kisojen parhaasta suorituksesta vastasivat perinteisesti kerhomme puuhakkaat naiset, ja ylituomarin tehtävät hoiti mallikkaasti Päiviö Myllymäki Rovaniemeltä.

Kuvia koetapahtumasta

Koirat laskettiin maastoihin kipakan aamupakkasen vaikeuttaessa haukun alkamisen odottelua.
Neljän tunnin jälkeen nälkä jo kurni suolissa, eikä koirakaan sintturoinut kiinniotossa.
Maastoryhmä miettimässä, miksi tulostaso alkoi vaikuttamaan keskinkertaiselta.
Illan jo pimennyttyä ylituomari Päiviö Myllymäki alkoi käydä lävitse päivän tuloksia.
Vuoden 2007 Blaser haukkujen voittaja on tänä vuonna läntisestä naapurimaastamme Ruotsista.
Silminnähden iloinen Sven-Erik tuulettaa kasvattamansa koiran hienoa saavutusta.


Blaser-haukkujen tulokset:

(Pdf-muodossa)

Rotu Nimi Omistaja Paikkakunta Tulos Pisteet  Sija
spn Sennev`s Pepi Sven-Erik Lindmark Boden VOI1 86 1/20
spu Aku Keijo Virpikari Rovaniemi VOI1 80 2/20
spn Rissalan Ellu Rauno Koivumaa Pello VOI2 72 3/20
ppu Houtanens Kjelle Jan Engman Norrffjärden VOI2 70 4/20
spn Tallaukko Peija Olli Silvennoinen Vihanti Voi2 70 5/20
spu Äreen Jäpä Juha Simontaival Ranua Voi2 66 6/20
spu Riki Kari Sarajärvi Taivalkoski VOI2 66 7/20
spn Iita Olli Niemelä Salla VOI3 60 8/20
spn Milli Seppo Mäkilä Pello VOI3 58 9/20
spn Obygdens Nätti Anders Morin Kalix VOI3 54 10/20
spn Jahti-Impan Nana H-R Johansson Tornio VOI0 47 11/20
spu Jahti-Impan Jörö Mika Pajari Keminmaa VOI0 46 12/20
spn Natasa Juha Pitkäniemi Rovaniemi VOI0 41 13/20
spn Kiepin Kimma Pauli Valtanen Posio VOI0 29 14/20
spu Rippeläisen Nipa Kari Hänninen Vaasa VOI0 28 15/20
spn Pimu Juha Möttönen Suomussalmi VOI0 23 16/20
spn Ukko-Viken Pepita Juha Korvanen Sodankylä VOI0 19 17/20
spu Tapsu Johanna Tavia Rovaniemi VOI0 10 18/20
spn Sussu Arvi Ailinpieti Tornio VOI0 7 19/20
spu Jyrynperän Pörö Miikka Koivumaa Pello VOI0 6 20/20


Lintulaskenta:


Metso 12 kpl, koppelo 27 kpl, teeri 26 kpl ja Pyy 8 kpl. Kuljettu matka oli 102 km jolloin lintutiheydeksi tulee 0,7 lint/kuljettu km.

 

Takaisin ...